Blogi

Leppoisaa ja positiivista tunnelmaa Seurakuntaforumissa 2023

Kirjoittanut Annemari Toikkanen | Nov 16, 2023 11:17:03 AM

Syyskuun viimeisellä viikolla kokoonnuimme jälleen yhteen asiakkaidemme kanssa viettämään jokavuotisia asiakaspäiviämme, Seurakuntaforumia. Tänä vuonna tapahtumakeskus oli Lahdessa, jossa tapahtumatilana toimi Lahden satamassa Vesijärven kauniissa maisemissa toimiva Bar&Bistro Kokka. Tunnelmat aamupäivästä oli jännittyneet, mutta iloiset. Ensimmäistä kertaa Seurakuntaforumissa mukana oleva Oulun seurakuntayhtymän Rippikoulutyön Prime-vastuuhenkilö, nuoriso- ja erityisnuorisotyönohjaaja Jii-Pee Nyyssönen on saapunut paikalle odottavaisin tunnelmin: "Lähdin verkostoitumaan, kuulemaan toisten kokemuksia ja saamaan uutta tietoa Primen toiminnoista". Verkostoituminen, kollegoiden ja primeläisten tapaaminen on saanut myös Seurakuntaforum-konkarit Espoon seurakuntayhtymän järjestelmäasiantuntijan Taija Henellin sekä Olarin seurakunnan seurakuntasihteerin Päivi Korpin liikkeelle, "Odotan jotain uutta oppia Primestä, jotain oivalluksia sekä keskusteluja kollegojen kanssa" Päivi kertoo.

 

 

Ensimmäisenä päivän aikana keskityttiin Primen kehittämisen suuntiin mm. tutustumalla Primen roadmapiin, pureutumalla hautojen hoitotilastoihin sekä kuunnelleen asiakkaiden kokemuksia yhteiskehittämisestä paneelikeskustelun muodossa, mutta osallistujilla oli mahdollisuus myös osallistua Primen eri toimintoihin liittyviin koulutuksiin. Ensimmäinen päivä huipentui yhteiseen illanviettoon, jota vietettiin illallisen sekä duo Mikael Saaren ja Miikka Kallion keikan merkeissä majoituspaikassamme Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuoneella.

 

 

Toisena päivänä pääosassa oli vierailevat puhujat. Päivä käynnistyi haudanhoitojen verkkomaksulaskutuksen paneelikeskustelulla ja jatkui KIPAn virtuaalisella kyselytunnilla. Lounaan jälkeen yhteistyökumppanimme LINKMobility kertoi seurakuntien toimintaan liittyvistä viestintämahdollisuuksista. Päivien viimeinen puheenvuoro oli iLOQ:lla, joiden puheenvuoro keskittyi visualisoimaan tulevaisuuden integraatiomahdollisuuksia Primen kalenterin ja sähkölukkojen välillä.

 

Seurakuntaforumin käytännön järjestelyt ja erityisesti päivien yleinen tunnelma sai paljon kehuja osallistujilta. "Järjestelyt ovat aina sujuneet moitteettomasti; on joko tiedetty mitä seuraavaksi tapahtuu tai sitten on aina tiedetty keneltä voi kysyä" Espoon seurakuntayhtymän Taija Henell sanoo ja lisää, että yleistunnelma on päivillä aina positiivinen. Samaa mieltä on Oulun Jii-Pee: "Tunnelma on ollut leppoisan mukava. On ollut todellakin positiivinen olo ja sellainen olo, että käyttäjiä halutaan kuulla ja uusille ideoille ollaan avoimia." Päivien parhaana antina pidettiin Primeen liittyviä koulutuksia ja paneelikeskusteluja sekä iltaohjelmaa, myös vierailevat puhujat ansaitsivat kehuja. Kotiin vietäviksi asiakkaat saivat tällä kertaa hienot Prime-sukat!

 

 

Jos Seurakuntaforum jäi tällä kertaa välistä, ei hätää! Ensi vuoden Seurakuntaforum järjestetään 26.-27.9.2024. Voit siis lisätä Seurakuntaforumin jo hyvissä ajoin ensi syksyn koulutuskalenteriisi!